Sukkuloi yökerhosta toiseen

Sukkuloi yökerhosta toiseenVaikka Helsinki on Suomen suurin kaupunki, ei se poista sitä tosiasiaa, että sekään ei ole erityisen suuri verrattuna metropoleihin maailman mittakaavassa. Näin ollen on mahdollista kulkea paikasta toiseen esimerkiksi julkisilla kulkuneuvoilla – tai parhaassa tapauksessa kävellen riippuen siitä, missä päin on. Jotta kulkeminen sujuisi mahdollisimman helposti ja mukavasti, olemme koonneet sinulle oppaan ajan säästämistä varten. Näin ollen pääset näppärämmin siirtymään paikasta toiseen sekä kulkemaan juuri haluamallasi tavalla.

Jos kuitenkin tuntuu miellyttävämmältä vaihtoehdolta jäädä kotiin ja viettää aikaa kaikessa rauhassa, on nettikasinolla pelaaminen hyvä vaihtoehto koti-iltaan jännitystä hakiessa. Erinomainen sivusto inspiraatioon hakemiseen on casinosivusto.co, joka kertoo mielenkiintoisista kasinopeleistä sekä hyvistä pelipaikoista.

Kesäiltoja Eirassa

Ullanlinna, Kaivopuisto, Punavuori ja Eira kuuluvat kiistatta Helsingin arvostetuimpiin alueisiin. Näillä paikoilla on mahdollista päästä nauttimaan merestä sekä upeista viheralueista, joita alueelta löytyy. Alueelta löytyy esimerkiksi Hernesaaren ranta sekä monia muita kahviloita, joissa voi nauttia uskomattomasta tunnelmasta. Monen kannalta kuitenkin sijainti on syrjässä, jos ei itse satu asumaan edellä mainituilla alueilla – näin ollen kulkeminen keskustasta ja takaisin voi osoittautua vaivalloiseksi. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että alueelle pääsee suoralla bussilla, joka kulkee keskustan läpi. Jos taasen haluaa säästää aikaa keskittymällä yökerhoissa käyntiin, on paras suunnata jatkoille esimerkiksi Iso-Robertinkadulle, jossa on monia klubeja.

Eiraan lähtiessä on hyvä varmistaa, että miten julkiset kulkevat, sillä kävelymatka saattaa tulla yllättävän pitkäksi ja näin ollen voi joutua turvautumaan taksiin, joka voi pahimmassa tapauksessa nousta kymmeniin euroihin.

Houkuttaako Kallio?

Helsingin trendikkäimpien paikkojen joukkoon on viime vuosien aikana noussut Kallio, joka hehkuu eksoottista hipster-tunnelmaa. Alueelle on avautunut paljon uusia yökerhoja sekä tunnelmallisia ravintoloita, joissa pääsee nauttimaan mitä upeammista mauista. Sen sijainti on niin ikään hieman syrjässä keskustaan nähden, sillä käveleminen kestää helposti 20-30 minuuttia. Näin ollen kannattaa tsekata koordinaatit hyvissä ajoin ennen matkaan lähtöä, sillä metro voi osoittautua yllättävän nopeaksi välineeksi tiettyyn kohteeseen suunnattaessa.

Monen matkaajan iloksi Kallioon pääsee helposti bussilla esimerkiksi Rautatieasemalta tai raitiovaunulla, minkä ansiosta matkan pituus voi lyhentyä huomattavasti. Näin ollen julkisia kulkuneuvoja käyttämällä pääsee nopeasti ja edullisesti pidemmänkin matkan takaa. Jos suunnitelmana on tulla Töölön suunnasta, kulkee näiden kahden alueen välillä ratikka sekä bussi, jonka ansiosta ei matka kestä pitkään. Jos käveleminen tuntuu itselleen sopivalta vaihtoehdolta, on Töölönlahden läpi kulkeminen nopea ja näppärä vaihtoehto – etenkin kauniissa kesäillassa!