Helsingin mielenkiintoisemmat ravintolat

Helsingin mielenkiintoisemmat ravintolatPääkaupunkimme Helsinki on kuoriutunut todelliseksi trendikohteeksi, joka hakee suosiollaan vertaistaan. Tämä näkyy myös ravintolatarjonnassa, joka on
kasvanut kovaa vauhtia viimeisten vuosien aikana. Tarjolla on
monenlaisia ravintoloita, joissa on mitä mielikuvituksellisempia
ruokalistoja. Silmiinpistävää on ollut erityisesti kasvispitoisen
ruokatarjonnan räjähdysmäinen kasvu, sillä muuttuneet
kulutustrendit ovat muokanneet ihmisten käsityksestä syödä lihaa.
Näin ollen käsitys terveellisestä ruokailusta on muuttunut
merkittävästi.

Listaamme seuraavaksi mielenkiintoisia ruokapaikkoja, joita ei missään nimessä kannata Helsingissä piipahtaessa ohittaa. Osa on fine dining -ravintoloita,
kun taas toiset ovat huokeamman pään ruokapaikkoja. 

Farang

Tomi Björckin ja Matti Wikbergin alaisuudessa toimiva Farang on lyönyt itsensä
kärkikastiin Helsingin mielenkiintoisimmista ravintoloista
puhuttaessa. Aivan Kampin sydämessä sijaitseva fine dining
-ravintola on erinomaisten kulkuyhteyksien päässä, minkä ansiosta
paikalle pääsee erinomaisesti hieman kauempaakin. Hintataso on
ravintolan korkealaatuisuuden mukainen, mutta se myös mahdollistaa
ainutlaatuisen elämyksen.

Miljöö on tummanpuhuva ja ainutlaatuinen, mikä mahdollistaa sen, että ravintolakokemuksesta
tulee ikimuistoinen. Paikan intiimi tunnelma mahdollistaa
romanttisemmankin illallisen. Kaikkein suosituin vaihtoehto on
nauttia maistelumenu, joka tekee läpileikkauksen koko keittiön
tyylistä. Näin ollen on mahdollista tutustua uskomattomiin makuihin
ja ihailla esteettistä elämystä, joka vangitsee katseen
lautaselle. Suuri suosio siivitti myös kansainvälisempään
kasvuun, minkä johdosta Farangille avattiin sisarravintola
Tukholmaan vuonna 2013. 

Töölön Sävel

Runeberginkadulla sijaitseva Töölön Sävel on noussut erityisesti hipsterien suosioon. Bistroruokaa tarjoava paikka on tunnettu erittäin maukkaista
hampurilaisistaan sekä lounasaikaan tarjolla olevasta noutopöydästä.
Monet kävijät ovat ilahtuneet laajoista kasvisruokamenuista, minkä
ansiosta on mahdollista nauttia erinomaisista makuelämyksistä
omasta ruokavaliosta riippumatta. Hinnat eivät sijainnista
huolimatta ole päätä huimaavat, minkä ansiosta on mahdollista
nauttia erinomaisista makukokemuksista pienemmälläkin rahalla aivan
Helsingin keskustassa.

Sandro

Afrikkalaistyylistä ruokaa tarjoava Sandro on noussut kaupunkien rakastetuimpien ravintoloiden joukkoon vain muutamassa vuodessa. Erinomaiset ja kiehtovat makuyhdistelmät ovat taanneet, että kävijä pääsee nauttimaan
eksoottisia ruokalajeja, joita ei välttämättä voisi kohdata muualla. Erityisesti brunssi nousi suureen suosioon, minkä ansiosta kävijät saivat kokeilla juuri itseään miellyttävän määrän erilaisia ruokalajeja.

Sandron jatkuvasti täynnä olleet pöydät ovat kannustaneet sitä myös laajentumaan – Kalliossa olleen ensimmäisen ravintolan jälkeen toimintaa on
laajennettu tasaiseen tahtiin. Toinen ruokapaikka avautui
arvostetulle Eiran alueelle sekä kolmas avautui Kampissa sijaitsevaan ravintolakortteliin. Viimeisin lisäys oli Tapiolaan avattu ravintola, joka sijaitsee kauppakeskus Ainoan yhteydessä. Hintataso on kohtuullinen – ei aivan kalliimman fine diningin tasoa, vaan helsinkiläisen perusravintolan hinnoissa. 

Joskus voi ravintolakäynnin yhteydessä käydä niin, että huomiotta ottaa
annoksen, joka sisältää itseään ärsyttäviä aineita. Tällaisia tilanteita varten on hyvä olla terveysvakuutus, josta voit oppia lisää täältä.